Olen jo vuosia aloittanut kesälomailun Espanjan lämmössä. Kotiinpaluu vaatii aina hiukan totettuttelua. Mutta muistelen lomaa lämmöllä. Ja hassua tarinaa, johon liittyy mintulla maustettu persikkapiirakka..
Rentoudun tekemällä, joten lomatkin kuluvat aamulenkin ja ruoanlaiton siivittämänä. Osaan kyllä myös retkottaa aurinkotuolissa, mieluiten hyvä kirja seuranani. Mutta välillä pitää puuhailla jotain.
TYksi iltapäivä päätin puuhailla. Teenpä noista superkypsistä persikoista meillä mehevän piirakan. Kun mukana oli vielä kookossokeria ja kaupasta löysin täysjyvävehnäjauhoja, niin ainekset ihanaan whole food-piirakkaan oli käsissä.
- 8 kypsää persikkaa
- muutamia mintunoksia
- ruokosokeria
- 4 rkl persikka- tai muuta keltaista hedelmähilloa
- 100 g voita
- 1 muna
- 2 rkl tummaa rommia tai vettä
- 3,5 dl täysjyväjauhoja
- 1 3/4 dl kookossokeria tai 1 1/4 dl ruokosokeria
- Sekoita kookossokeri huoneenlämpöiseen voihin. Lisää muna, jauhot ja lopuksi 2 ruokalusikallista rommia. Laita taikina kylmään n. 15 minuutiksi.
- Halkaise tällä välin persikat ja poista kivi. Voit halutessasi kuoria persikat. Silppua minttu.
- Painele taikina pienen irtopohjavuoan pohjalle ja reunoille. Levitä pohjalle hillo ja asettele persikat hillon päälle. Ripota pinnalle silputtu minttu ja hieman ruokosokeria. Paista 200 asteisessa uunissa n. 30-35 minuutin ajan. tarjoa vaniljajäätelön kera.
Uunista nousi makuhermoja hivelevä tuoksu. Muut istuivat jo pöydässä ja jäätelö suli hiljakseen piirakkaa odottaen. Kannoin persikkapiirakan lämpimänä pöytään ja muun lusikoivat herkkua lautaselleen. Ensimmäiset suupalat ja joku kysyi ’Onko tässä piirakassa suolaa’. Katsoin takaisin aivan pöljistyneenä, ’No ei tietenkään’. ’Toinen jatkoi, ’Nyt on kyllä jossain tosi paljon suolaaa’.
Samalla hetkellä tajusin, että sokeripurkiksi luulemani pönikka olikin sisältänyt suolaa. Ja ihanainen persikkapiirakka oli nyt rapsakan suolainen, olihan siinä noin 3/4 desin verran tätä sokerin näköistä, valkoisia ainetta..
P.S Oheinen resepti on ilman suolaa ja toimiva, ei huolta..!