Värikästä juotavaa – porkkana-omenamehu

Tänään mietin.

Tänään mietin, että miten tyytyväinen saa olla siihen, että kirjastani on kirjoitettu lukemattomia, positiivisia arvosteluja. Arvosteluja, joista huomaa, että toimittaja on ymmärtänyt koko kirjan ytimen. Löytänyt sen punaisen langan. Ja pitänyt siitä.

Tänään mietin, että kun oransseja porkkanoita syömällä iho alkaa kellertää, että mitä tapahtuu, jos syö paljon violetteja porkkanoita. Mietin ja linkosin itselleni herkullisen värisen omena-porkkanajuoman kotimaisista omenoista ja niistä violeteista porkkanoista.

Tänään mietin, että miten mahtaa päivärutiinimme ja rytmimme muuttua, kun pieni, espanjalainen löytykoira matkaa luoksemme lauantaina. Ja jää meille pysyvästi. Näkyykö jatkossa kuvissa nappisilmäinen koira? Tuleeko blogiin keitettyä sydäntä ja riisiä – koiralle?

Tänään mietin, että pian pitäisi kalenterista varata aikaa ja istua rauhassa alas, tulevan kirjan tekstejä kirjoittamaan. Tänään mietin, että ehtisinköhän vaikka mökille koiran kanssa viikoksi keskittymään tähän projektiin.

Tänään myös mietin, että millaisia oivia taitoja mahdan marraskuussa oppia ruokakuvauskurssilla Espanjassa. Mietin myös sitä, että valokuvaamisessa on upeaa juuri se, että tässä ei voi koskaan olla valmis. Joka päivä syntyy uusia oivalluksia ja entistä parempia kuvia. Tätä työtä jaksaa tehdä, hamaan tulevaisuuten asti.

Tänään mietin sitä, että miten tärkeää mulle on se, että ruoka hehkuu väreissä. Kuinka syön silmilläni jo ennen kuin haarukka kohtaa suun. 

Tänään mietin, että mun pitää alkaa etsiä uutta työtilaa. Tilaa, johon auringonvalo esteettä tulvii, jossa on hella ja uuni ja jonne mahtuu iso kasa kuvausrekvisiittaa.

Tänään mietin. Kaikenlaista.