Viimeisin villitys.
Olin ehkä vähän tuhma. Postasin raparperikakun ohjeen ilman tätä – no sanotaan nyt vaikka että – jumalaista siirappia, joka nostaa kakun maukkauden potenssiin sata. Tai jotain.
Nyt lukijat ovat testailleet kakkua ja kiitoksia on sadellut.
Mutta entä jos olisivat testanneet tämän siirapin kera, niin kuin kuuluikin? Sillä voin silmät kirkkaina väittää, että tämä siirappi on parasta, mitä raparperista saa aikaan. Ja se on paljon sanottu se. Sillä raparperirakkauttani ei voita juuri mikään.
Paisti ehkä rakkaus erilaisiin itse keiteltyihin siirappeihin. Juuri aion hypätä Jopon selkään ja hurauttaa mökkitietä pitkin jonnekin metsään ja poimia kuusenkerkkiä. Uusi siirappiplaatu kokeiluun.
Olen jotenkin uudelleenhurahtanut hortoiluun, sillä todella hortoilin lapsuudessa Långvikin metsissä pienestä pitäen. Myös äitini oli jonkin sortin esihortoilija, sillä hän valmisti salaattia voikukan lehdistä ja kannusti testaamaan voikukan juurista tehtyä kahvia. Testasin, pahaa oli. Partiossa taasen kerättiin vadelman ja koivunlehtiä, jotta saatiin aamuteetä. Ja se olikin ihan maukasta juomaa se.
Muistan, kuinka sisarusten kanssa katsoimme kieroon pöytään kannettuja, parsamaisesti valmistettuja horsman norjia varsia. En ymmärtänyt yhtään, tuolloin nuorena hupakkona.
Herkkupullo.
18-vuotiaana karistin kuusenneulaset hiuksista, vaihdoin kumpparit korkkareihin ja hortoilin useampia vuosia Uudenmaankadulla ja yliopiston käytävillä. Mutta nyt, ruoan täyttäessä 99 prosenttia aivokapasiteetistani, olen löytänyt sen pikkuhortoilijani uudestaan. Hortoiluhan on lähes yhtä hauskaa kuin sienestys. Yhtä jännittävää.
En oikein edes huomannut, mistä tämä innostus tänä keväänä kaivautui esiin. Oliko kimmokkeena kevään ensimmäiset nokkoset? ELO-säätiön villiyrttiviikot? Sami Talbergin Villiä ja valloittavaa-kirja? En tiedä. Mutta nyt hortoiluttaa niin penteleesti. Aika hauska tunne.
Näin kesän tultua ja työpisteen siirryttyä mökkimetsän keskelle, olen kartoittanut, mitä kaikkea purtavaa lähiseuduilta löytyykään. Ja nythän löytyy vaikka mitä!
Horsmista keitin muhennoksen jussina loimulohelle, keräsin luonnonorvokkeja jälkkärin koristeeksi, nyhdin suolaheinän lehtiä salaatti-aineksiksi. Ja nyt niitä kerkkiä noutamaan. Takaisin luontoon, kuten muumitkin jo varsin viisaasti totesivat! Ei täällä ainakaan nälkään kuole.
Punaisista varsista tulee siirappiin kaunis sävy.
Mutta nyt se siirappiohje, eikö vain?
- 1 l raparperia paloiksi pilkottuna
- 5 dl ruokosokeria
- 5 dl vettä
- 1 vaniljatanko halkaistuna
- Pilko raparperit, halkaise vaniljatanko ja laita kaikki ainekset kattilaan kiehumaan ilman kantta. Keitä 25 minuuttia, siivilöi raparperit pois ja keitä vielä 40 minuuttia. Näin saat syntymään paksua, kauniin punaista siirappia. Pullota ja säilytä viileässä.
- Siirappi on omiaan tuon yllä mainitun raparperikakun kanssa, sellaisenaan jäätelön tai paksun turkkilaisen jugurtin päälle noroteltuna, teen mausteena tai raikkaan, vichystä ja siirapista sekoitetun kesäjuoman aineksena. Hmm.. booliakin tällä voisi maustaa. Testataan!
Hortoilusta lisää, jahka pääsen pois metsästä. Täällä voit sillä aikaa tutustua perushortoilijan pikkupurtaviin.
Annakaisa says
Kiitos! Tää oli taas niin hyvää! Vaikka ensin pelästyin, että en saa siirappia pullosta ulos, tuli ilmeisesti keiteltyä liian pitkään. Loraus kiehuvaa vettä notkisti tönköstä taas siirapin. Tönköstä versiosta tuli mieleen että voisitko kehitellä tästä jouluksi raparperinekun tms namun? Olis kiva jouluna lahjoittaa kesän makua itse tehdyissä karkeissa.
Jotain maukasta says
Joo, siirapeissa oikea keittoaika on tärkeä. Joko jää liian vetiseksi tai paksuuntuu liikaa, jos keittoaika ei osu kohdilleen. Nekkuidea on mainio – mutta vaatisi lisäsiirapin keittelyä, edelliset jo syöty aamujugurtin kanssa.. 🙂