Joululahjana saatu laatikko tukki keittiön kaappia. Pastakone odotti siellä käyttäjää. Okei, okei. Haaste otettu vastaan.
Kirkkaanpunaisia paprikoita hypistellessäni päätin, että nyt lahja otetaan käyttöön. Ja sitten vaivattiin ja veivattiin.
Olen yksinkertaisen, mutta maukkaan ja kauniin ruoan ystävä. Todella monimutkaiset, aikaa vievät ruokaväännökset ei ole mua varten. Mutta pastan tekeminen kiinnosti. Värikkään pastan, nimenomaan. Ekan kerran tavoitteeksi tuli paprikalla punaiseksi värjätty pasta. Enkä halunnut päästä liian helpolla. Kun suloisen napakka pastataikinapallo syntyi vaivatta – mutta ei vaivaamatta – päätin, että pelkkä värikäs narupasta ei riitä. Täytyy tehdä ravioleja. Sain osakseni epäileviä katseita ja mutinaa siitä, kuinka ne eivät pysy kasassa keittäessä. Höpö, höpö. Ravioleja siis. Jollain jääkaapin uumenista löytyvillä täytteillä.
Ja mitä sitten syntyikään! Mutta ennen lopputulosta muutama hyväksi havaittu vinkki pastantekoon.
Pastanväännössä on pari nyrkkisääntöä, joita ei saa ylenkatsoa. Näitä kun noudattaa, niin lautasella höyryää onnistunut, itsetehty pasta-annos.
Oikeanlainen jauho
Pastaan käytetään jauhoja, jotka eivät tee taikinaan sitkoa. Kaupoista löytyy italialaisia pastajauhoja ja vähintäänkin suomalaista durumvehnäjauhoa. Sillä onnistut.
Vaivaa ja vaivaa
Vaivata täytyy. Ja kauan. Mun pastapallon ilmakuplat hävisivät 15 minuutin vaivaamisen jälkeen. Kun halkaisee pastapallon veitsellä, pitää kaikkien ilmataskujen olla poissa. Sitten pasta on valmista väännettäväksi.
Väripastaan vain valkusia
Jos värjäät pastaa, niin käytä kanamunasta vain valkuaiset. Keltuainen taittaa ja vaalentaa värejä. Ja ei välttämättä toivottuun suuntaan.
Pensseli ja jauhoja
Narupastaa tehdessä pastataikinaa pitää ensin rauhassa kuivattaa sopivan paksuisena levynä ja pinta tulee jauhottaa kevyesti molemmin puolin. Muuten tahmeapintainen pasta könttiytyy veivatessa tai vielä pahempaa – tarttuu tiukasti pastakoneeseen. Muutenkin kevyt jauhottaminen on kaiken a ja o. Liiat jauhot voi valmiista ravioli- tai pastanaruista sutia pois pensselillä.
Luonnonvärjäys
Tähän perustaikinsohjeeseen riittää n. 2 dl tiiviinväristä paprika-, pinaatti-, punajuuri- tai rucolasosetta. Tärkeintä on soseuttaa väriaines aivan sileäksi, koska jäljelle jäävät köntit rikkovat pastaa valmistusvaiheessa. Sosetta voi hieman ohentaa vedellä, mikäli tarve vaatii.
Perusohje värikkääseen pastaan
Tämä ohje löytyi netistä opetusvideon kera. Suosittelen! Tällä ohjeistuksella onnistuu.
6,5 dl jauhoja
2 dl paahdettua paprikaa soseutettuna, 1/4 dl vettä joukkoon
1,5 tl suolaa
4 valkuaista
Paahda paprikat 225 asteisessa uunissa ruskeapilkkuisiksi ja pehmeiksi. Ota paprikat uunista ja laita ne muovipussiin tai astiaan kelmun alle 10 minuutiksi. Poista tämän jälkeen nahka ja siemenet. Soseuta tehosekoittimella aivan sileäksi ja lisää hieman vettä.
Kaada jauhot leivonta-alustalle, ripottele joukkoon suola ja tee keskelle kaivo, johon kaadat paprikasoseen. Ala lisätä joukkoon valkuaisia haarukalla jauhoja reunoilta joukkoon sekoittaen. Kun neste ja munat on sekoitettu jauhoihin, tuloksena ja painava, jauhoinen köntti. Tätä könttiä vaivataan 15 minuuttia, kunnes se on napakka, hieman tahmea, mutta ei pöytään tai käsiin tarttuva, kauniin värinen pallo.
Laita pallo tiivisti kelmuun käärittynä jääkaappiin lepäämään reiluksi puoleksi tunniksi. Leikkaa pallo sen jälkeen kahdeksaan osaan. Kahden hengen ravioleihin tarvitse kaksi palasta näistä kahdeksasta. Lopusta pastataikinasta saa narupastan neljälle. Muista jauhotus, teetpä sitten ravioleja tai narupastaa.
Jos et valmista tekemääsi pastaa samana päivänä, laita valmiit pastat rullina astiaan, kelmu tiiviisti päälle ja kylmään. Näin pasta säilyy erinomaisena seuraavaan päivään.
Itsetehty pasta todella yllätti. Kaupan tuorepasta tahmaantuu ja tarttuu toisiinsa keitettäessä. Itsetehty pasta on irtonaista, napakkaa ja kyllä, erittäin maukasta. Puoli päivää saa varata valmistukseen, mutta on se aina silloin tällöin tekemisen väärti!
Ne tekemäni raviolit? Niistä tuli niin makoisia, että ansaitsevat ihan oman tarinansa. Tulossa tuota pikaa! Ciao.