Omakotitalo. Kuin mikä tahansa omakotitalo pääkaupunkiseudulla. Vehreä piha, etupihan puut täynnä omenoita. Suomalaista idylliä. Mutta takapihalta. Sieltä löytyy se pieni palanen Jamaikaa.
Tuli rätisee tiilistä rakennetussa ulkogrillissä, puisen baarikeittiön kyljessä. Hymyilevä Hazel, jamaicalaisessa perheessä Englannissa kasvanut emäntämme, toivottaa meidät tervetulleiksi ja lykkää käteen lasin makeaa, rommista inkivääriolutta. Itsetehtyä läpikotaisin, tietysti. Ja alkaa kertoa jamaikalaisesta ruokakulttuurista sekä juuri julkaistusta, tiiviistä keittokirjastaan, Jamaican Mamas, Authentic recipes.
’Kirjan työstämiseen meni puolisentoista vuotta. Ensimmäinen asia, mikä tuli selvittää, oli se, että mitä raaka-aineita saa Suomesta,’ Hazel ynnää. Keittokirja onkin tehty sitä silmällä pitäen, että kaikkia ruokia voi valmistaa suomalaisessa kotikeittiössä. Vaikka kirja on englanniksi ja Hazel enimmäkseen puhuu englantia, niin hän on 12-vuoden aikana niin suomalaistunut, että ei täältä halua koskaan pois muuttaa. Niin, ja kuriositettina kerrottakoon, että hän pitää talvesta.
’Jamaikalla on tyypillistä, että jokaisella perheellä on oma versionsa paikallisista ruokaresepteistä. Työstin kirjaa äitini ja isoäitini reseptimuistiinpanojen pohjalta’, Hazel kertoo ja kohentaa tulta. Kohta voidaan alkaa paistaa Jerked Chickeniä, tyypillistä jamaikalaista kanaruokaa.
Mutta että on raikasta tämä inkiväärijuoma. Tätä kuulemma juodaan Jamaikalla päivittäin, ihan sen terveellisyyden vuoksi. Meidän saamaa juomaa on maustettu toki rommilla. Katsotaanpa reseptiä.
——
Inkivääriolut
250 g raastettua inkivääriä
300 g sokeria
3 l keitettyä vettä
1,5 l vichyä
3 limen mehut
1 sitruunanmehu
4 tl vaniljaesanssia
rommia maun mukaan
Raasta inkivääri, kuorta ei tarvitse välttämättä poistaa. Keitä vesi ja sokeri, sekoita, kunnes sokeri liukenee. Lisää inkivääri ja anna kiehua sekoittamatta 5 minuutin ajan. Anna nesteen maustua 24 tunnin ajan viileässä. Siivilöi maustunut juoma, lisää vichy, sitrushedelmien mehut ja vaniljaesanssi. Lisää sokeria tarvittaessa. Lisää rommia maun mukaan. Kaada kannuun, koristele sitruunanlohkoilla ja vie tarjolle.
Suosittelen kokeilemaan. Ihanaa. Maukas booli ja ilman rommia vielä superterveellistä näin flunssakautena.
——-
Selailen Hazelin keittokirjaa ja siihen on koottu monipuolinen kattaus pääruokia, jälkiruokia sekä aivan herkullisen kuuloisia drinkkejä. Mieleen jää etenkin Guinness Punch. Oi, kuka tekisi tätä mulle?
Hazel on itse suunnitellut ulkokeittiönsä ja se vaikuttaa oikein toimivalta. Rakennustyön hoiti sitten Hazelin valvovan silmän alla suomalainen aviomies Niko. Kaksi uuniluukkua, valtavan kokoiset ritilät, missä paistaa ruokia ja isoja pannuja seinällä roikkumassa. Pakastinkin tilaan mahtuu.
Jerked Chickenin tulee marinoitua vähintään yksi vuorokausi, joten Hazel on tehnyt esivalmistelut jo etukäteen. Mutta pelkän kananpalojen paistamisenkin seuraaminen on kiintoisaa puuhaa. Hazel suihkii tuon tuosta muovipullosta vettä tuleen kanojen alapuolelle. ’Kanasta tulee mehukasta, kun se paistuu vesihöyryssä. Ja kanaa ei saa paistaa liian kauan, reilut parikymmentä minuuttia riittää,’ Hazel toteaa ja peittää kanat yhdellä isolla pannulla.
Mausteet ovat pääosassa jamaikalaisessa keittiössä. Jerked Chickenissäkin on toisenkymmentä sorttia mausteita. Myös sellaisia, joita me yleensä tupsuttelemme jälkiruokiin.
’Jamaikalaiset ruoat ovat voimakkaita, mutta lempeän tulisia verrattuna esimerkiksi aasialaiseen keittiöön,’ Hazel toteaa. Tulisuutta saatetaan taittaa vaikkapa kookoskermalla. Yksi tärkeimmistä mausteista on jamaikalainen pippuri. Pippuri, joka tuoksuu miedosti mustapippurille, mutta sen maku on lempeämpi, pehmeä. Tätä tarvitaan tämän päivän ateriaamme.
Kanat paistuvat herkullisen ruskeiksi ja rapeiksi tulen nuollessa niitä tuon tuosta. Tulisuutta ateriaan tuo kastike, joka Hazel keittää kasaan marinadin jämistä, sipulista, habanerosta ja kookosmaidosta.
Sitten on aika käydä pöytään. Tarjoiluastiat ovat valtavia. Selkeästi täällä ei kokata yleensä kahdelle, vaan ruokavieraat ovat tervetulleita. Riisiä on iso vadillinen, kuten myös upporasvassa paistettuja vehnä’munkkeja’ tai mykyiksi niitä kai Suomessa kutsuttaisiin. Vihannesten virkaa ajaa coleslaw. Hazel kertoo, että myös coleslaw on tyypillinen vihannestarjottava grillatun ruoan kanssa Jamaikalla.
Nautimme rapeaa kanaa ja siihen tulisen potkun antavaa kastiketta, siemailemme inkivääriolutta ja jamaikalaista Red Stripe-olutta. Mmm.. kaikki on niin maukasta, olut pehmeää ja makeaa, tunnelma on rento kuin Jamaikalla konsanaan. Ainoa asia, joka muistuttaa siitä, että olemme Suomessa, on jalkoja pitkin koko vartaloon hiipivä kylmyys. Elokuun syksyinen ote.
Hazel hyppää tuon tuosta pöydästä pois, tekee sitä sun tätä. Musiikki pauhaa. Ihmisiä tulee ja menee. Osa tulee etuovesta, osa tupsahtaa takapihalle puutarhan kautta. Kätellään, halaillaan. Lapsia, aikuisia, kansainvälistä meininkiä. Onpa paikalla yksi räppärikin. Isäntä ei selkeästi tunne kaikkia kävijöitä, mutta yhtä kaikki. Tulijat ovat selkeästi tervetulleita. Ja Hazel on elementissään illan emäntänä.
Jo toinen satsi Jerked Chickeniä lähdössä paistumaan. Takapihan tuolit alkavat täyttyä ja ilta pimenee. Alkaa olla aika lähteä kotiin. Siemaisen viimeiset pisarat olutta ja katselen edelleen positiivisen hämmästyneenä tätä takapihaa ja sen eloisaa meininkiä. Hazel on todella tuonut palasen Jamaikaa mukanaan. Vaikka Suomea rakastaakin.
Jerked Chicken
Marinadi:
4 sipulia
3 kevätsipulia
1/2 habanerochili
8 valkosipulinkynttä
1,2 dl valkoviinietikkaa
2,4 dl vastapuristettua appelsiinimehua
1 limen mehu
1 rkl soijaa
2 rkl öljyä
4 tl timjamia
2 tl sokeria
2 tl mustapippuria
4 tl kanelia
1 tl muskottia
4 tl inkivääriä, mielellään tuoretta
4 tl jamaikalaista pippuria
1 tl suolaa
2 tl tummaa rommia
6-8 palaa kanaa (rintapaloja luiden kanssa, koipia tai vaikkapa kokonainen kana pilkottuna)
Sekoita tehosekoittimessa kaikki marinadin ainekset, laita kana isoon kulhoon ja peitä marinadilla. Anna marinoitua yön yli. Paista kananpalat grillissä n. 12 minuuttia per puoli.
Keitä kastikkeeksi loput marinadista, johon lisäät yhden purkin kookosmaitoa, habaneroa silputtuna sekä sipulia. Tarjoa herkku keitetyn riisin kanssa ja kaada lasiin pehmeänmakuista inkiväärijuomaa.
Reseptit ovat Hazel Brevett-Tirrosen kirjasta Jamaican Mamas, Authentic Recipes.