Nousen heti ja hipsin hiljaisen pihan poikki altaalle. Metsän eläinten äänet ovat ainoita ääniä, mitä täällä kuuluu. Autoja ei lähipiirissä liiku.

 

 

Altaasta nousee höyryä. Ilma on viileämpää. Pulahdan uimaan ja 28 asteinen vesi hellii kehoa ja mieltä. Uin parisenkymmentä minuuttia ja nousen altaasta. Nostan katseeni metsään. Aivan maagista. Metsäisen polun keskellä seisoo iso eläin. Peura? Katselemme toisiamme, en uskalla liikkua. Peura jatkaa touhujaan ja lähden silmät ymmyrkäisinä kohti aamukahvin tuoksua.

 

Kerron pihassa tapaamalleni talon isännälle, Nicolle, että näin peuran. Hän toteaa, että oletko varma, että se ei ollut vuohi? Naurahdan, että ei se mikään vuohi ollut, koska se oli pienen hevosen kokoinen. Hän toteaa, että heillä on kookas, ruskea vuohi, mutta lähtee altaalle katsomaan, josko näkisi näkemäni eläimen.

 

Peura oli jo lähtenyt, mutta olen 100 prosenttisen varma, että eläin oli joku muu kuin vuohi. Se oli voimaeläimeni. Merkki siitä, että tämä voi olla ensimmäinen kertani täällä 200 kilometriä Bordeauxista sijaitsevassa Faurouxissa,  viehättävässä The Happy Hamlet -retriitissä – mutta ei todellakaan viimeinen. 

 

 

Näin viehättävää paikkaa en hetkeen ole nähnyt. Rakennukset ovat 1600-luvun remontoituja kivitaloja. Huoneet tilavia ja ah, niin kauniita. Jokaisella huoneella on oma väriteema ja persoonallinen sisustus. Kylpyhuoneet ovat kookkaita ja kauniita. Ei tätä oikein voi sanoin kuvailla. Itsekin oli nähnyt kuvia huoneista, mutta kun tänne paikan päälle saapuu, ymmärtää vasta. Täällä on tilaa, kaikkialla on jotain ihastuttavia yksityiskohtia ja paikkaa todella hoidetaan rakkaudella. Oma sinisävyinen huoneeni on niin sievä, että etsimällä etsin hetkiä, jolloin voisin tänne karata istuskelemaan.

 

Ensimmäinen retriittipäivä eteni verkkaisesti, mutta illalla aterian jälkeen totesimme, että vaikka The  Happy Hamletissa kannustetaan kiirettömään eloon ja oloon, ehdimme päivän aikana tehdä vaikka mitä. Aamu-uintini jälkeen, ennen maalaisaamiaista lähdimme porukalla lähitienoolle aamulenkille. Pieniä metsäisiä polkuja, avaraa peltomaisemaa ja raikas tuuli puhalteli. Aamiaisen jälkeen aurinko alkoi porottaa ja suuntasimme altaalle. Kuuman auringon jälkeen verkkaisa istuskelu varjossa virvokkeita siemaillen teki nälkäiseksi ja nautimme Teresan keittämään, sopivasti tulista linssikeittoa.

 

Tähän väliin pieni siesta ja kello olikin jo 18 ja varsinainen kokkaaminen alkoi. Ensin luonnollisesti pieni apéro puiden siimeksessä. Ja sitten kokattiin. Mutta tästä lisää seuraavassa postauksessa. Nyt – antaa edellisten päivien kuvien puhua puolestaan. The Happy Hamlet on upea!