Vihreitä, vaan ei vielä syötäviä.
Alkoi harmittaa. Lumipeitto sen kuin kasvaa kasvamistaan. Missä on kesälaitumista kuiskaileva, orastava nurmi? Maasta nouseva mullan tuoksu?
Päätin, että kotona ainakin vihertää. Ostin toistakymmentä siemenpussia. Osa odottaa kevättä, mutta osa pääsi jo multaan.
Kohta krassia.
Samalla kun heitin ohrat kasvamaan pääsiäiseksi, jäin odottamaan pienten krassien itämistä ja rapeiden herneenversojen orastusta.
Nopea apu viherpuutteeseen.
Krassit lievittivät harmitusta. Muutamassa päivässä söpöt taimet tunkivat kohti aurinkoa. Vihreää, uusia alkuja. Kevät! Tosin tätä iloa ei kestänyt kauan, sillä saksin taimet puolitoistasenttisinä ja maustoin avocadonvoin töpäkänmakuisilla, ’köyhän miehen rucolalla’ eli krassin lehdillä. Resepti tulee tuota pikaa.
Kuvassa puurot ja vellit sekaisin.
Herneitä liotin yön yli vedessä ja laitoin ne mullan päälle kasvamaan. Hitaampaa on, vielä ei pääse leikkaamaan rouskuvia varsia salaattiin tai pastan koristeeksi.
Oma kevät kotona.
Vielä vähän rakkautta, ei niinkään substralia ja kyllä ne siitä kohta..