KAUPALLINEN YHTEISTYÖ/FINE BRANDS
Se on roseekesä nyt. Satoi tai paistoi. Ja roseen kanssa istuu hieman erilainen insalata caprese eli tutummin tomaatti-mozzarellasalaatti. Nimittäin lämmin sellainen.
Roseekesän saapumisesta Suomeen on uumoiltu jo muutamia vuosi, mutta nyt se on täällä. Näin korona-aikana roseen myynti on selkeästi ollut kovassa nousussa Alkoissa – eikä ihme, onhan kevät ollut aurinkoinen.
Roseeviinit ovat siitä mainioita, että niitä voi nauttia sellaisenaan, aperitiivina ja seurustellen ja niiden seuraan sopii myös ruoka mitä parhaimmin. Tällaisesta roseeviinistä on mainio esimerkki italialainen, herkullisesti hapokas Zenato Bardolino Chiaretto-roseeviini. Se on ihanaa viileänä lasissa huljuen ja maailmanmenoa ihmetellen tai sitten se kyydittää mukavasti erilaisia kesäisiä aterioita. Tai ehkä on turha puhua kesästä, sillä roseeviinit sopivat vaikka joulupöydän viineiksi – paljon paremmin kuin niille yleensä soviteltavat punaviinit.
Roseeviinit ovat nimittäin ruoan kumppaneina todella monikäyttöisiä. Itse katan roseeviiniä pöytään niin aromikkaiden salaattien, äyriäis- ja kalaherkkujen, pasta- ja risottoruokien sekä vaaleiden lihojen kanssa. Ruoan kanssa nautittavassa roseeviini saa olla runsaan marjaisa ja hapokas, kuten viinitalo Zenaton Bardolino Chiaretto rosee on.
Zenaton taiten tehdyt viinit lienevät monille suomalaisille tuttuja etenkin muhevista Amaroneistaan, Ripassastaan ja todella monikäyttöisestä ruokaviinistä Valpolicella Superioresta. Talon viinitarhat sijaitsevat Veneton maakunnassa Luganan ja Valpolicella Classicon parhailla alueilla ja rypäleet kypsyvät auringon helliminä Garda-järven kupeessa. Muhevien, maanläheisten punaisten lisäksi talo tuottaa herkullisia valkoviinejä – yksi suosikkini on Zenaton Lugana San Benedetto – ja roseeviinejä, kuten tämä Alkostakin löytyvä, edukas ja varsin maittava arkirosee, Zenato Bardolino Chiaretto.
Chiaretto tuossa nimessä viittaa muuten Bardolinon viinialueen erikoisuuteen eli yleensä alueen punaviineihin käytetyistä rypäleistä valmistettuun roseeviiniin. Hetkellinen kuorikontakti Corvina-, Merlot- ja Rondinella-rypäleiden kanssa antaa tälle maukkaalle roseelle sen oranssihtavan, vanhaan roosaan vivahtavan värin.
Tämän roseeviinin katan mielelläni kesäpöytään. Viimeksi valmistin viinin kanssa tarjolle tomaatti-mozzarellasalaatin. Mutta en sitä tavallista, vaan lämpimän tomaatti-mozzarellasalaatin. Lämmin tomaatti-mozzarellasalaatti on syvemmän makuinen, ruokaisampi ja tämä viinin ja ruoan makupari on varsin kesäinen napakymppi. Kokeile tätä vaikka juhannuksen alkuruokana ennen grilliherkkujen pöytään kantamista.
Joku siellä jo puhkuu, että mitä ihmettä? Lämmin tomaatti-mozzarellasalaatti? Toki, toki, eli tomaatin ottavat hetken makua uunissa tai grillissä. Kuitenkin niin, että rakenne säilyy, mutta tomaatin saa helposti halkaistua ottimella – jos niin haluaa. Tällöin voi salaatin kattaa tarjolle kookkain pihvitomaatti- ja buffalomozzarellapuolikkain.
LÄMMIN TOMAATTI-MOZZARELLASALAATTI
4 hengelle
5 pihvitomaattia
1 tl sormisuolaa
½ tl mustapippuria
1 valkosipulinkynsi
2 rkl oliiviöljyä
Lisäksi:
4 buffalomozzarellapalloa
½ ruukkua tuoretta basilikaa
Päälle
½ dl oliiviöljyä
1 ½ dl pankojauhoja tai maalaisleipää rouhittuna
3 valkosipulinkynttä
1 sitruunan raastettu kuori
½ tl chilihiutaleita
¼ tl sormisuolaa
ripaus mustapippuria
Kastike:
¼ balsamiviinietikkaa
2 rkl oliiviöljyä
1. Puolita tomaatit ja levitä ne uunipellille. Hienonna valkosipulinkynnet ja sekoita ne öljyn joukkoon. Voitele tomaatit valkosipuli-oliiviöljyseoksella, ripottele päälle sormisuolaa ja rouhaise lisäksi muutama kierros mustapippurista. Laita tomaatit 225-asteiseen uuniin n. 10 minuutiksi, kunnes ne ovat pehmeitä ja kypsiä, mutta säilyttävät vielä muotonsa. Anna tomaattien hetki jäähtyä.
2. Paista oliiviöljyssä leipämuru, murskatut valkosipulinkynnet ja chilihiutaleet rapeiksi. Lisää lopuksi raastettu sitruunankuori. Paista vielä hetki. Mausta seos sormisuolalla ja mustapippurilla. Sekoita kastikkeen ainekset keskenään.
3. Levitä tomaatit tarjoiluastialle. Leikkaa mozzarellat puoliksi ja lisää ne tomaattien väliin. Ripottele pinnalle rapeaa leipämurua ja basilikanlehtiä. Pirskottele päälle kastike. Tarjoile hyvin jäähdytetyn, Zenaton Bardolino Chiaretto roseeviinin kanssa.
Vinkki: jotta roseesi on juuri sopivan viileää ja ihanaa, laita pullo kylmään hyvissä ajoin, jo pari tuntia ennen ateriaa. Roseiden ideaali tarjoilulämpötila on 10-12 astetta, mutta kannattaa muistaa, että etenkin kesällä viini lämpenee lasissa hyvin nopeaan, joten viini saa pöytään kannettaessa olla hyvin viilennettyä ja pulloa kannattaa säilyttää jääpaloilla ja vedellä täytetyssä coolerissa, jota makuelämys säilyy koko viinihetken ajan.
Tutustu lisää Zenatoon ja heidän viineihinsä.
Yhteistyössä Fine Brandsin kanssa.