Toripöydät notkuvat marjoja. Metsässä on mustikoita odottamassa poimijaa. Kirsikka- ja luumupuut tuottavat satoaan. Nyt on aika kakulle, jolla on tarina.
Pavlova. Rapeaa, makeaa marenkia, kirpsakoita marjoja ja lempeää kermavaahtoa. Mikä vastakohtien leikki.
Helppokin Pavlova on. Kun marengin on saanut paistettua, ei enää ole juurikaan hommia. Ja marenki kypsyy itsekseen rapeaksi 3-4 tunnissa. Ja helpoimmalla pääsee, kun ostaa marengin kaupasta. Musta tosin kaupan marengit on vähän liian tiiviitä. Sitten vähän vatkataan kermaa, maustetaan ja koristellaan…
Pavlova on siitä kiitollinen jälkiruoka, että siitä aina tulee oikea silmänilo ja vaikuttaa siltä kuin kokki olisi todella ahertanut keittiössä. Vaikka näin ei olekaan.
Nimensä tämä herkku on saanut venäläiseltä balettitanssijalta Anna Pavlovalta. Hänen kunniakseen tämä marjakakku on alun alkujaan tehty joskus 1920-luvun alussa.
Anna Pavlova tuli erityisesti tunnetuksi lyhyestä ’The Dying Swan’ , kuolevan joutsenen balettiesityksestään. Hänen tanssinsa inspiroi sitten jatkossa Joutsenlammen ballerinoja. 4000 kertaa Anna tämän tanssin kuulemma esitti, joten on hän ainakin yhden nimikkokakun arvoinen. Ja mikä ballerinalle sopisi paremmin kuin kuohkea, vaalea marenkiunelma?
Pavlova
6 hengelle
5 valkuaista
3 dl pölysokeria
2 tl vaniljasokeria
2 tl maizenaa
voita
Päälle:
3,3 dl kermaa
3-4 rkl lemon- tai limecurdia
1 vaniljatangon siemenet tai 2 tl vaniljasokeria
1/2 l loppukesän marjoja ja hedelmiä
Vatkaa valkuaiset kovaksi vaahdoksi. Lisää muut ainekset vähän kerraan koko ajan samalla vatkaten. Voitele pelti kevyesti voilla ja levitä marenkivaahto pellille. Epätasaisesti ja vuorenhuippuina. Paista 100 asteessa n. 3-4 h ajan. Näin saat kokonaisuudessaan kuivaa ja rapeaa marenkia, joka kestää hyvin kosteaa päällystettä.
Vatkaa kerma vaahdoksi, sekoita joukkoon vanilja ja mausta kerma vielä makusi mukaan lemon curdilla.
Jos mä olisi jälkiruoka, niin Pavlova ei olisi yhtään hullumpi vaihtoehto. Aurinkoa viikonloppuun!