SISÄLTÖYHTEISTYÖ JA ARVONTA
Heh, tämä puujalkavitsini myötä siirrymme asiaan eli erittäin jännittävään perjantaipäivään. Testasin nimittäin elämäni ensimmäistä kertaa vesihaudekypsennystä sekä tyhjiöpakkauslaitetta. Syntyi lohta inkivääri-tattarilisukkeella. Ja voi pojat, miten mehevä lohi se olikaan.
En ole yhtään tekninen. Tai ainakaan paljon. No en kai oikeastaan yhtään. Muita hyviä ominaisuuksia kyllä löytyy. Mutta olen nopea, innostunut ja haluan heti saada hommat toimimaan. Ei sellainen paras yhdistelmä kuitenkaan, jos pitää tutustua jonkin teknisen laitteen käyttöön. Yleensä kun ei edes huvita ohjekirjaa lukea.
Tällä kertaa luin – tarkasti ja huolella – sillä perhoset mylläsivät vatsanpohjassa. Luotan puukauhaan ja kattilaan, valurautapannuihin ja käsin vaivaamiseen. Nyt keittiössä nökötti kaksi uutta ja jännittävää keittiövälinettä, OBH Nordican Sous Vide Cooker Precision (kotimaisittain vesihaudekypsennin) sekä samaisen yrityksen Food Sealer eli tyhjiöpakkauslaite. Näitä molempia tarvitsin, kun kaivoin lohipaketin jääkaapista ja aloin ruoanlaittoon. Jännittävää. Mitenkäs tämä nyt.. Piti kaivaa oikein lasit pääähän ohjekirjaa tutkiessa.
- 600 g lohta
- suolaa
- mustapippuria
- öljyä
- 2,5 dl tattarinjyviä
- 2 rkl hienoksi raastettua inkivääriä
- 1 rkl hienoksi raastettua valkosipulia
- 1 bataatti
- 10 broccoliinin vartta
- mustapippuria
- suolaa
- öljyä paistamiseen
- Keitä tattarinjyvät kypsäksi ohjeen mukaan. Valuta.
- Leikkaa lohi sopiviksi annospaloiksi ja suolaa sekä pippuroi ne. Lorauta tyhjiöpakkauspussiin hieman kylmäpuristettua rypsiöljyä ja laita lohipalat pussiin. Kääntele palat öljyssä. Sulje pussi ilmatiiviiksi Food Sealer-tyhjiöpakkauslaitteella (valinnat, moist ja gentle).
- Kuumenna vesihaudekypsennin 43 asteeseen ja laita pussit kypsymään laitteeseen 40-45 minuutiksi. Tämä oli sopiva kypsennysaika 1,5-2 cm paksuisille lohipaloille. Lohi on silkkisen pehmeää ja kermaista ja sisältä ihanan kosteaa.
- Valmista lisuke sillä aikaa kun lohi kypsyy. Kuori ja pilko bataatti pieniksi kuutioiksi. Pätki broccoliinit. Raasta valkosipuli ja inkivääri. Paista ensin bataatinpaloja öljyssä pannulla reilun viiden minuutin ajan, lisää broccoliinit ja paista, kunnes bataatit ovat pehmeitä. Suolaa ja pippuroi vihannekset. Siirrä vihannekset sivuun odottamaan. Lisää pannulle öljyä ja raastettu inkivääri, valkosipuli sekä keitetyt tattarinjyvät. Paista, kunnes tattari on paahtunutta ja rapeaa. Mausta suolalla ja pippurilla. Sekoita paistetut bataatit ja brokkoliinit tattarin joukkoon.
- Kun lohi on kypsää, avaa tyhjiöpussit varovaisesti. Kuivaa palasia hieman ja paista niihin rapea pinta molemmin puolin kuumassa öljyssä. Lohi on herkästi hajoavaa, joten ole varovainen.
- Kokoa annokset lautasille tai isolle annosvadille lusikoimalla lisuke alle ja kokoamalla lohipalat päälle.
Luin ohjeet ajatuksella, varmistin vielä ennen jokaista napin painallusta, että menihän tämä näin ja onnistuin ensi kerralla. Molempien laitteiden kanssa. Näppärästi laitoin lohipalat pussiin marinadin kera ja parin napinpainalluksen jälkeen edessäni oli kaksi pussia lohipaloja tyhjiöpakattuina.
Luin ohjekirjasta, että tyhjiöpakkaaminen säilyttää elintarvikkeiden tuoreuden viisi kertaa pidempään kuin perinteiset säilytysmenetelmät sekä suojaa elintarvikkeita kylmävaurioilta. Eli tyhjiöpakkausta voi vesihaudekypsennyksen ohella lisäksi hyödyntää aivan yksinään, raaka-aineiden ja valmiiden ruokien säilömisessä. Ymmärrettävää on myös, että marinadit imeytyvät tyhjiöpakkaamisen ansiosta muutamissa minuuteissa kalaan ja lihaan. Aika hyödyllistä tämäkin.
Alkupuhdistuksen jälkeen täytin vesihaudekypsentimen vedellä, valitsin vedelle lämpötilan ja ajan, jonka halusin lohta kypsyttää. 45 minuutin päästä laitteesta nousi kaksi pussia täydellisesti kypsytettyä, sous vide -lohta. Laitteet ovat käyttäjäystävällisiä, täytyy myöntää. Kiitos siitä.
Miksi sitten ravintolaruoanlaitossa suositaan näitä laitteita? Simppelisti siksi, että vesihaudekypsennys säilyttää raaka-aineiden maun ja ravintoaineet sekä kypsentää lihan, kalan ja kasviksen juuri täydelliseksi. Ei sen kummempaa.
Päädyin valmistamaan lohta ensimmäisenä, koska lohi, jos joku on raaka-aine, joka herkästi on kuivaa ja puisevaa. Internetistä aihetta tutkittuani ymmärsin, että sous vide-lohi on kermaista, silkkistä sekä sisältä sopivan kosteaa.
Vesihaudekypsennyksen jälkeen lihaan ja kalaan paistetaan rapea pinta pannulla. Näin tein ja siinä se. Olin aika ylpeä itsestäni. Varsinkin, kun kalasta tuli juuri, mitä luvattiin. Kermainen ja silkkinen sisältä rapealla pinnalla.
Seuraavaksi kiinnostaa kokeilla vihannesten sekä riistan kypsennystä kyseisellä laitteella. Riista on sen verran tyyristä, että sen haluaa olevan juuri täydellistä kypsyydeltään. Vihanneksien suhteen haluan nähdä, että minkälainen rakenne niihin syntyy vesihaudekypsennyksessä. Tyhjiöpakkauslaitetta aion testailla raaka-aineiden säilömisessä.
Nämä laitteet olivat harvinaisen innostavia kauhan ja pannun nimeen vannovalle kotikokkaajaalle. Ainoa miinuspuoli näissä on se sama, mikä kaikkien laitteiden kanssa tuppaa olemaan. Nämäkin laitteet – kuten mehulingot, monitoimikoneet sun muut – ovat kookkaita ja ongelmaksi normikokoisessa keittiössä muodostuu se, että missä näitä säilyttää. Jos laitteet pakkaa syvälle kaapin uumeniin, sinne ne jäävät käyttämättä. Jos ne jättää keittiötasoille tilaa viemään, perhe päästelee ärräpäitä. Ongelmallista, enkä ole tälle ratkaisua keksinyt. Vinkkejä?
Tutkin myös paketit pariin kertaan, mutta en löytänyt tyhjiöpakkauslaitteesta ohjeessa mainittua pussileikkuria, sellainen pitää kaiketi ostaa erikseen? Pakkauksen mukana tuli valmiita pusseja, joten nyt käytin niitä ja pussit saa näppäristi saksittua myös pienemmäksi.
Nämä laitteet eivät jää pölyttymään keittiööni, se on selvä. Sormet syyhyävät päästä testailemaan lisää. Toisella kertaa kokkaan ilman ilmassa poreilevaa jännitystä. Ja ehkä tällä vesihaudekypsentimellä säästytään muutamalta perheriidaltakin, sillä jos jostain ruokapöydässä nöksähdän ja mökötän, niin ylikypsäksi kypsennetystä lihasta.
Jatkossa siis ravintolaruokaa kotikeittiöstä? Kyllä, se on hyvinkin mahdollista, kun tämä OBH Nordican Sous Vide Cooker Precision -laitteeni pöydällä porisee!
Tsekkaa täältä, miten vesihaudekypsennintä käytetään.
ARVONTA:
Haluaisitko itse myös päästä kokeilemaan tyhjiöpakkauslaitetta ja hyödyntää tyhjiöpakkaamista raaka-aineiden tai ruokien säilömisessä? Mikäli innostut, niin kuittaa alle, että osallistut arvontaan ja jätä yhteystietosi kommenttikenttään tai käy kommentoimassa @Jotainmaukasta-instatilin aiheeseen liittyvää päivitystä ja olet mukana arvonnassa. Arvon kaksi kappaletta OBH Nordican Food Sealer Chef-laitetta (arvo 139 €) ja arvontaan osallistuvat torstaihin 3.11. mennessä kommentoineet ja tykänneet henkilöt. Onnea arvontaan.
Seuraa @jotainmaukasta IG-tiliä ja nappaa resepti-, viini- ja matkavinkit heti tuoreeltaan.
Yhteistyössä OBH Nordica.
Henna Pulkkinen sanoo
Ostan lihat suoraan paikalliselta luomutilalta ja olisi kerrassaan mahtavaa pakastaa ne tyhjiöpakattuina, että säilyisivät hyvänä pitkään. Joten kyllä, haluaisin tuon vehkeen 🙂 h.b.pulkkinen@gmail.com
Mari sanoo
Hyvä, olet mukana arvonnassa.
Minna Enqvist sanoo
Mä ole nhaaveillut, että pääsisi kokeilemaan tuota vesihaudekypsennystä. Mutta juurikin mainitsemistasi tilankäytöllisistä syistä, ei sitten ole tullut hankittua kyseistä laitetta. Ehkä vaan pitäisi rakennuttaa lisäsiipi?
Mari sanoo
Lisäsiipi keittiökoneille olisi..mahtava!
Anni sanoo
Omaan keittokomeroon ei mahtuisi, mutta äitI on toivonut joululahjaksi ja siellä sitä pääsisi itsekin testailemaan!
Mari sanoo
Olet mukana!
Aila sanoo
Hakusessa olisi hyvä tyhjiöpakkauslaite, kun omani särkyi. Sous vide-laitekin löytyy kotoa. Ravintolakeittiössä pääsin näiden laitteiden makuun ja monessa kohtaa vakumointia olen kaivannut.
Mari sanoo
No niin, toivotaan onnea arvontaan!
Erica sanoo
Näyttää hyvältä! Haluan tietysti osallistua! ?
Mari sanoo
Mukana olet!
Mari sanoo
Mukana oot!
Sari sanoo
Hiphei, osallistun mielelläni arvontaan. Tämä on ollut tarkoituksena ostaa jo jonkin aikaa. Mutta jos sen nyt voittaisin ?
Mari sanoo
Hauska on laite. Oot mukana arvonnassa!
Mari sanoo
Hyvä homma!
Miia sanoo
Mukana arvonnassa! En ole raaskinut itse näitä laitteita ostaa, vaikka olen useampaan kertaan käynyt liikkeissä niitä hypistelemässä. 🙂
Mari sanoo
Onnea arvontaan!
Jenna O sanoo
Tämä veisi kokkailun uusiin ulottuvuuksiin!
Mari sanoo
No kyllä!
52weeksofdeliciousness sanoo
Olen käynyt molekyylikokkauskurssin, jossa pääsin maistamaan sous vide-kypsennettyä lammasta ja jokin aika sitten insinööriystävä teki naudan sisäfilettä omalla vempeleellään, ai että miten hyvää! nyt jopa keittiössä laiska apukokkini haaveksii moisesta laitteesta 😀
Mari sanoo
Joululahjaksi apukokille..?!
52weeksofdeliciousness sanoo
Erinomainen idea 😀
Luigi sanoo
Kyllä vähän kiinnostaisi! Osallistun 🙂
Pauliina sanoo
Mahtava arvonta, olen pitkään jo haaveillut tuosta laitteesta, mutten ole raaskinut vielä ostaa. Ehdottomasti mukana! 🙂
anna s. sanoo
Ihana arvonta! tämä tulisi todellakin tarpeeseen meidän taloudessa. Olisi kätevä soseiden ja lihakuutioiden pakastukseen 🙂
Katja sanoo
Tyhjiöpakkauslaitetta ollaan jo ainakin vuoden verran mietitty meidän talouteen. Ostetaan pari kertaa vuodessa puoliska possu ja mikä olisi parempi tapa säilöä lihat… Lisäksi tätä keittiökemistiä huvittaisi todella kovasti kokeilla sous vide -kypsennystä 🙂
Melinda Mäki sanoo
Oijoi! Ostoslistalla ollut jo pitkään, mutta ei ole raaskinut. Jospa arpaonni olisi myötä.
hilkka sanoo
Mukana arvonnassa. Pakasteet olisi helppo laittaa näihin.
Mari sanoo
Totta!
Saara / Viimeistä Murua Myöten sanoo
Ooooh! Olen pienen ikäni haaveillut sous vide-keittimestä! Olen melkoinen hifistelijä kokkaaja ja rakastan kaikkia ammattimaisia keittiövälineitä. Höyryuuni tai sous vide, molemmat olisivat ihan taivaallisia kalan kypsentämiseen. Rakastan kokkailla huippukokkien annoksia, joista löytyy monenlaista komponenttia, ehkä joku vielä joku päivä sous vide päätyy omaankin keittiöön.
Mari sanoo
Tuolla asenteella laite kyllä kannattaa hankkia.
Sannamarianna sanoo
Kyllä haluaisin, ehdottomasti! On ollut hankintalistalla jo jonkin aikaa. =)
Juulia sanoo
Mä olen kikkaillut ”sous vide” -kalaa lämpöä kestävillä minigrippusseilla ja vesihauteessa uunissa kypsentämällä, ja lopputulos on kyllä ihan eri kuin muilla kypsennysmetodeilla. Kovin tarkkaanhan sitä lämpötilaa ei tuolla konstilla pysty säätämään (kun mulla on ihan perus uuni vaan), mutta hyvää tulee! Nyt kun sain kotiini tän OBH Nordican tyhjiöpakkauslaitteen blogiyhteistyön merkeissä, on taas tullut tehtyä sous vide -kalaa useampaankin otteeseen! Ihana resepti 🙂
Ps. En osallistu arvontaan, kuhan kommentoin!
Mari sanoo
??
Lotta sanoo
Juulialle ehdinkin jo kommentoida että meiltä löytyy toimistolta (!) sous vide -keitin. Ja nimenomaan lohta ollaan tehty lounaaksi useasti, liekittimellä vielä nopeasti rapea pinta niin on kyllä käsittämättömän hyvää! Harmi vaan alkuinnostuksen jälkeen koneen käyttö vähän jäänyt..
Mari sanoo
Siinä on se säilytyspuoli eli jos sen lykkää kaappiin, niin saattaa sinne unohtua..
Jenni liemessä sanoo
Arvontaan en enää ehdi osallitua, mutta meillä(kin) suurin este uusien hilavitkuttimien hankkimisessa on kaappi- ja laskutilan puute. Tai kun sitä ei ole, eikä lisää oikein tule, niin samalla pitäisi käytännössä luopua jostain olemassaolevasta. Toistaiseksi esim kahvinkeitin, kahvimylly ja leivänpaahdin ovat tarvehierarkian yläpäässä eikä niistä ainakaan voi luopua. Muuten olisi jännä kokeilla tälläistä!
Mari sanoo
Hauska laite, kyllä!
minni sanoo
Kaikenlaista sitä… Kotikokkaaja ei ollut moisista hienouksista kuullutkaan, mutta nyt sitte innostuin.