Suomen Blogimedia

Mainosyhteistyö

Jotain maukasta

ruokablogi

Paksua kahvia, kiitos!

Lusikka seisoisi kupissa.

Lusikka seisoisi kupissa.

Olen kahvin suhteen vähän nirso. Mitä paksumpaa, sen parempaa.

En ole niin kahvinjanoinen, että tarvitsisin kahvia joka päivä. Ja jätänkin juomatta, jos tarjolla vai laimeaa keitinkahvia. Teekin maistuu paremmalta.

Jotain maukasta. Ihan takuulla.

Jotain maukasta. Ihan takuulla.

Tiukat espressot kyllä maistuvat ja kaikki nämä ’paksut’ kahvit, jossa kahviin on sekoitettu sitä sun tätä. Viime syksyn villitykseni oli kurpitsasoseella maustettu kahvi ja kohta tätä taas keittelen, kunhan vähän syksy puraisee poskesta. Ei ihan vielä.

Mausteita makua.

Mausteita makua.

Ajattelin tänä aamuna valmistaa korviketta kurpitsajuomalle, mutta teinkin aivan yhtä hyvän herkun, taatelikahvin. Tämä kahvi on niin paksua ja rikasta, että kelpaa jopa jälkiruoaksi. Joten käynnistele lauantaiaamusi tällä juomalla tai valmista se illallisen päätteeksi.

Taatelikahvi
Print
Ainekset
  1. 4 lihavaa taatelia irtomyynnistä
  2. n. 1/2 dl vahvaa espressoa
  3. 4 dl makeuttamatonta mantelimaitoa
  4. 1/2 tl vaniljaa jauheena
  5. 1/4 tl kanelia
  6. 1/4 tl kardemummaa
Lisäksi
  1. 1/2 dl kermaa vatkuttuna löysäksi vaahdoksi
  2. 2 rkl ranskankermaa
Ohje
  1. Poista taateleista kivet ja laita ne tehosekoittimeen. Lisää kuuma espresso ja mausteet. Aja sileäksi. Kuumenna mantelimaito, lissä se taateli-kahviseoksen joukkoon ja sekoita vielä hetki.
  2. Vatkaa löysä kermavaahto, lisää joukkoon pari ruokalusikallista ihanaa happamuutta tuovaa ranskankermaa ja lusikoi seosta kahvin päälle.
Vinkit
  1. Annoksesta tulee kaksi isoa aamiaismukia tai jälkkärijuoma neljälle. Jälkiruokakahviin lorauttaisin ruokalusikallisen tummaa rommia jokaiseen kuppiin vielä mausteeksi.
  2. Pelkät taatelit makeuttavat kahvin, muuta makeutusainetta ei tarvita.
Jotain maukasta http://www.jotainmaukasta.fi/
 Taatelikahvi maistuu lempeältä kielen päällä ja siinä on sopivassa suhteessa makeaa ja hapanta, kuumaa ja kylmää sekä mausteisuutta.

Kaksi kuppia maistui tänä aamuna.

Kaksi kuppia maistui tänä aamuna.

Tässäpä muuten jollekin oiva kahvilaidea: kahvila, joka valmistaa maustettuja kahveja aidoista raaka-aineista eikä makusiirapeista. Tämän bloggarin voisi ainakin löytää ovensa takaa kahdeksalta aamulla ripaa repimässä, että ’mulle sitä paksua kahvia, kiitos!’