Syksyn yksi upeimpia asioita on sienestäminen. Metsä on pullollaan hienoja herkkuja, jotka vain odottavat poimijaansa. Oma mökkini sijaitsee seudulla, jossa kori täytyy herkkutateista alta puolen tunnin. Tämä onkin tehnyt mut nirsoksi. Harvemmin kerään seudulta muita kun kolmen tähden ruokasieniä.
Tämnä syksynä koriin pääsi ainoastaan tatteja, karvarouskuja ja kanttarelleja, joita myös ilokseni silloin tällöin Savon sysimetsistä löytyy. Pidän sienistä paljon, koska niitä voi käyttää niin monipuolisesti niin lihan kuin kalankin kanssa, mutta ihan ykkösherkkua on kuitenkin voin täyteläinen, valuvan pehmeä herkkutattirisotto, jossa viipyilee valkoviinin maku. .
Säilön tatit pakastamalla eli viipaloin ja höyrytän vedet pois ja sitten pakkaseen odottamaan tulevia herkkuhetkiä. Mun risottoni on täyteläistä eikä raaka-aineissa säästellä. Käytän aina Carnaroli tai Arborio-riisiä, lorauttelen sekaan reilusti hyvälaatuista valkoviiniä ja loppusilauksen antaa tuhdisti tuoksuva parmesan sekä kunnon köntti voita.
Onnistunut risotto menee omalla top ruoat listalla hyvin korkealle. Risotto on etenkin Pohjois-italialainen herkku ja koko ruoan juju on siinä, että ruoka on riittävän valuvaa. Risottoon
laitetaan niin paljon kaikkea maukasta, että melkein sama, mitä risottoa tekee-herkullista siitä tulee. Mutta risoton keitto on jaksamista vaativa taitolaji. Risottoa ei hylätä hellalle hetkeksikään, vaan kokki sekoittaa ruokaa tauotta. Nestettä pitää olla riittävästi, risotto ei saa puurotua, vaan kaikki neste imeytyy, mutta risotto jää kermaisen notkeaksi ja syödäänkin usein syvältyä lautaselta.
Tattirisotto
4 hengelle
150-200 g tatteja
4 dl risottoriisiä
1-1,2 l nestettä, josta 2-3 dl valkoviiniä ja loput kasvislientä, miellään fondista tehtyä
2 shalottisipulia
Kunnon loraus oliiviöljyä
Puolitoista kourallista parmesanraastetta
Hieman sitruunanmehua
suolaa ja mustapippuria
50 g voita
Rucolaa ja rapeiksi paistettuja tatteja koristeluun
Kuumenna oliiviöljy paksupohjaisessa kattilassa ja kuullota sipuli ja riisi, älä anna ruskistua. Lorauta joukkoon muutamassa erässä 2 dl valkoviiniä ja anna imeytyä riisiin. Kuumenna tällä välin kasvisliemi.
Lisäile lientä tasaiseen tahtiin kuumaan pannuun kokoajan sekoittaen. Viipaloi tatit ja paista nopeasti voissa pannulla. Suolaa ja pippuroi. Lisää tatteja risottoon. Jätä osa rapeiksi paistuneista koristelua varten.
Kun risotto on juuri sopivan al dente ja edelleen valuvaa eikä puuromaista, niin lisää joukkoon parmesanraaste ja voi. Mausta suolalla ja pippurilla ja tarkista maku. Viimeistele rucolaruusukkeella ja rapeilla tattiviipaleilla.
Tattirisoton kanssa itselle maistuu mainiosti espanjalainen poikkeuksellinen hyvä Avgvstvs Chardonnay. Musiikkirintamalla menee mikä vaan, niin hyvää tämä on!


Moi Mari!
Ihana, suorastaan herkullinen blogi sinulla
Tämän jutun lukiessani suorastaan jo maistoin täyteläisen tattirisoton suussani. Slurps! Taas yksi ruokalaji, jota kaipaan Suomesta
Täältä Malesiasta ei edes arborio-riisiä (eikä tietenkään tattejakaan) ole löytynyt, vaikka aika monta kauppaa on tullut koluttua läpi. Ja pastatkin täällä on vähän niin ja näin: mä olen vakuuttunut, että erehdyttyäni pari kertaa tilaamaan pastaa ravintolassa on spaghetin sijaan lautasella ollut nuudeleita…
Nauti Suomen sienisyksystä minunkin puolestani!
Moikka Anu!
Olin aamulla bussissa kirjoittavinasulle vastauksen, vaanbittiavaruuteen katosi. Kiva kuulla kommentteja. Lueskelin innolla sun blogiasi, kun jaoit sitä FB:ssä-oletko nyt kirjoitellut vähemmän vai et ole laittanut juttuja FB:hen? Vai onko vaan jäänyt huomaamatta? Mä en ole saanut FB:n ja wordpresdin yhteyttä toimimaan automatic. Ärsyttävää säätöä!
Sienet ON ihania. Pitää varoa, etten niitä ihan joka reseptiin laita. Yksi sienihuttu kyllä tulossa viikonlopuksi..onhan nyt sieniaika.
Täytyy etsiä sun blogi täältä, kun samalla alustalla ollaan!
Hyviä vointeja ja nauti!!
Mari
Moi,
kirjoittelutahti blogiin on vähän hidastunut ja kaikkia juttuja en ole varmaan jakanut FB:ssä. Mäkään en ole käyttänyt WordPressin automaattista jakamista FB:ssä, vaan olen aina (muistaessani) heitellyt käsin linkkejä FB:hen.
Laita ihmeessä paljon lisää sienijuttuja – mä kuolaan reseptejä täällä ja nyrpistelen nenääni noille kiinalaisille sienille, joita täältä saa
[...] mitä maukkainta keittoa. Entä ne kovaääniset herkkutatit. Ne pilkotaan suussa sulavaan risottoon. Tai paistetaan voissa tuoreina rapeiksi ja ruskeiksi lastuiksi ja tarjotaan tujun punaviinin ja [...]
[...] by Jotain maukasta | 0 comments Ei tullut [...]